Oras Investin vuosi 2024: Sitoutuneena teollisen omistamisen strategiaan
”Vuonna 2025 juhlimme Oras Investin 20-vuotista taivalta teollisena omistajana. Yhtiömme ovat alojensa johtajia ja menestyivät hyvin vuonna 2024 vaisusta kysyntä- ja investointiympäristöstä huolimatta. Osoituksena uskostamme omistuksiimme, lisäsimme omistusosuuksiamme Valmetissa, Kemirassa ja Georg Fischerissä yhteensä 177 milj. eurolla. Oras Investillä on edustus kaikkien kolmen yhtiön hallituksissa”, kertoo toimitusjohtaja Annika Paasikivi. Oras Invest on pörssiyhtiöiden Kemira, Valmet […]
Muutoksia Oras Investin johdossa ja hallituksessa
Markus Melkko (1975, DI, kauppatieteiden kandidaatti) on nimitetty Oras Investin toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä toukokuun 2025 loppuun mennessä. Markus Melkko seuraa Annika Paasikiveä, joka jatkaa tehtävässä seuraajansa aloitukseen asti. ”Markus tuo Oras Investiin laajaa johtamiskokemusta. Hänellä on vahvaa näyttöä kannattavan kasvun aikaansaamisesta useiden yritysten taloudellisissa ja strategisissa johtotehtävissä. Viimeiset kuusi vuotta Markus on kuulunut […]
Oras Investin vuosi 2023: Merkittävä rakenneuudistus muuttuvassa toimintaympäristössä
”Vuoden 2023 suurin tapahtuma Oras Investille oli Georg Fischer -konsernin tekemä Uponor-yrityskauppa. Lähdimme vuoteen innoissamme Uponorin menestyksestä ja näkymistä itsenäisenä yrityksenä, mutta olemme yhtä innoissamme Georg Fischerin ja Uponorin yhteenliittymän tulevaisuudennäkymistä. Yhdessä nämä kaksi yritystä muodostavat globaalin johtajan nesteiden ja kaasujen kuljetuksessa ja käsittelyssä, ja niiden yhdistetty liikevaihto on noin 5 miljardia euroa. Uponor, yhdessä […]
Oras Invest tukee julkistettua Uponorin ja GF:n yhdistymistä
Sveitsiläinen teollisuusyritys Georg Fischer AG (“Georg Fischer” tai “GF”) on julkistanut tänään vapaaehtoisen suositellun julkisen käteisostotarjouksen Uponor Oyj:n (”Uponor”) kaikista osakkeista hintaan 28,85 euroa osakkeelta (”Ostotarjous”). Ostotarjous on ehdollinen muun muassa sille, että GF saa haltuunsa yli viisikymmentä (50) prosenttia Uponorin osakkeista ja äänistä, ja että kaikki tarvittavat hyväksynnät sääntelyviranomaisilta on saatu (tai, tapauksesta riippuen, […]
Oras Invest ei aio hyväksyä Aliaxisin mahdollista ostotarjousta
Belgialainen Aliaxis on julkistanut tänään 17. huhtikuuta 2023 ei-sitovan aikomuksen tehdä julkinen käteisostotarjous Uponorista. Oras Invest, joka on Uponorin suurin omistaja (25,7 %), on arvioinut ehdotuksen omien käytäntöjensä mukaisesti. ”Uponor on strategisesti tärkeä omistus Oras Investille. Yhtiöllä on kyvykäs johto ja hiljattain uudistettu strategia kannattavan kasvun saavuttamiseksi ja merkittävän pitkän aikavälin arvon luomiseksi. Tunnetun teollisuusyrityksen […]
Oras Investin vuosi 2022: Puolustusvoitto epävarmassa makroympäristössä
”Toisin kuin toivoimme, geopoliittinen tilanne ja liiketoimintaympäristö osoittautuivat vuonna 2022 vielä edellisvuottakin haastavammiksi. Olemme ylpeitä siitä, miten hyvin yrityksemme selvisivät makrotalouden vastatuulesta monien liiketoimintojen toimitusvolyymien laskusta huolimatta, toimitusjohtaja Annika Paasikivi sanoo. Oras Invest on Uponorin ja Kemiran suurin omistaja ja Oras Groupin ainoa omistaja. Lisäksi Oras Invest hankki 5 prosentin omistusosuuden Valmetista vuonna 2022. Oras […]
Oras Investin Helsingin toimisto on muuttanut
Oras Investin Helsingin toimisto on muuttanut osoitteeseen Erottajankatu 2 A, 4. krs, 00120 Helsinki. Sähköpostiosoitteet ja puhelinnumerot säilyvät ennallaan.
Oras Investin vuosi 2021: Positiivinen vuosi haastavista olosuhteista huolimatta
Vuosi 2021 oli Oras Investin omistamille yrityksille positiivisen kehityksen vuosi. Yhtiöiden tuotteiden kysyntä kasvoi ulkoisen ympäristön aiheuttamista monista haasteista huolimatta. ”Pandemiaolosuhteiden jatkuminen, toimitusongelmat, nouseva inflaatio ja geopolitiikan jännitteet eivät estäneet omistamiamme yhtiöitä tekemästä kaikkeaan asiakkaiden palvelemiseksi. Haluan esittää vilpittömät kiitokseni yritystemme kaikille 10 084 työntekijälle”, toimitusjohtaja Annika Paasikivi sanoo. Vuonna 2021 Oras Invest keskittyi tukemaan […]
Oras Investin vuosi 2020: Vahvaa kehitystä poikkeusoloissa

Vuosi 2020 oli Oras Investille monin tavoin merkittävä. COVID-19 -pandemia vaikeutti liiketoimintaa ja loi uhkakuvia toimintaympäristöön alkuvuonna. Omistettujen yritysten taloudellinen suorituskyky jatkui kuitenkin vahvana. ”Osa toimialoista kärsi globaalista pandemiasta toisia pahemmin, mutta kaikkiaan omistamamme yhtiöt ovat suoriutuneet kriisin keskellä hyvin ja osoittaneet erinomaista kykyä sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin. Tästä kiitos kuuluu jokaiselle lähes 13 000 […]
Oras Invest on sopinut myyvänsä Tikkurila-omistuksensa suoraan PPG:lle
Oras Invest on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan se myy 20,01 prosentin omistuksensa Tikkurilassa suoraan PPG:lle 34,00 euron osakekohtaiseen hintaan. Oras Investin päätös parantaa Tikkurila-kaupan toteutumisen edellytyksiä, minkä johdosta kaikille Tikkurilan osakkeenomistajille tarjotaan samaa merkittävästi korkeampaa hintaa PPG:n ostotarjouksessa. ”Tikkurila on hieno yritys, jolla on vahvat brändit ja pitkä historia. Viime viikkojen aikana useat teolliset yritykset […]