Oras Investin vuosi 2021: Positiivinen vuosi haastavista olosuhteista huolimatta

Vuosi 2021 oli Oras Investin omistamille yrityksille positiivisen kehityksen vuosi. Yhtiöiden tuotteiden kysyntä kasvoi ulkoisen ympäristön aiheuttamista monista haasteista huolimatta.

”Pandemiaolosuhteiden jatkuminen, toimitusongelmat, nouseva inflaatio ja geopolitiikan jännitteet eivät estäneet omistamiamme yhtiöitä tekemästä kaikkeaan asiakkaiden palvelemiseksi. Haluan esittää vilpittömät kiitokseni yritystemme kaikille 10 084 työntekijälle”, toimitusjohtaja Annika Paasikivi sanoo.

Vuonna 2021 Oras Invest keskittyi tukemaan yritystensä pitkän aikavälin strategista kehitystä ja löytämään uusia teollisia omistuksia. Oras Invest on Uponorin ja Kemiran suurin omistaja ja Oras Groupin sataprosenttinen omistaja. Oras Invest kasvatti osuutensa Kemirasta 21 prosenttiin. Tikkurilan divestointi saatiin päätökseen kesäkuussa.

Alkuvuodesta 2022 Oras Invest teki uusia investointeja Valmetiin ja Nelekseen. Yritykset sulautuivat 1.4.2022.

Oras Investin nettovarallisuus kasvoi 13 prosenttia 1,4 (1,2) miljardiin euroon. Viime vuoden tapaan tätä kehitystä tuki osakemarkkinoiden yleisesti suotuisa kehitys. Oras Invest sai osinkotuloja 36 (33) miljoonaa euroa vuonna 2021. Tase on velaton.

Omistettujen yritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2021 oli 4,2 miljardia euroa.

Oras Groupin liikevaihto kasvoi 3 prosenttia 233 (226) miljoonaan euroon. Liikevaihdon kasvua rajoitti jonkin verran komponenttien huono saatavuus. Kannattavuus pysyi vahvana. Yhtiön vertailukelpoinen liikevoitto oli 33 (31) miljoonaa euroa, ollen 14 (14) prosenttia liikevaihdosta.

Uponorin liikevaihto ja liikevoitto olivat ennätyksellisen suuret. Liikevaihto oli 1 313 miljoonaa euroa (1 136), mikä merkitsi 16 prosentin kasvua. Vertailukelpoinen liikevoitto oli 161 (143) miljoonaa euroa, joka oli 12 (13) prosenttia liikevaihdosta. Michael Rauterkus aloitti Uponorin uutena toimitusjohtajana elokuussa.

Kemiran liikevaihto oli ennätykselliset 2 674 (2 427) miljoonaa euroa, jossa on kasvua 10 prosenttia. Yrityksen kannattavuutta heikensivät inflaatiopaineet. Vertailukelpoinen liikevoitto laski 225 (238) miljoonaan euroon, joka oli 8 (10) prosenttia liikevaihdosta.

”24. helmikuuta Venäjä aloitti provosoimattoman hyökkäyksen Ukrainaan, joka on itsenäinen maa. Yhdessä yritystemme kanssa tuomitsemme Venäjän raa’at toimet. Olemme pyrkineet turvaamaan työntekijöidemme hyvinvoinnin Ukrainassa kaikin mahdollisin keinoin. Oras Groupilla, Uponorilla ja Kemiralla on vain  rajallisesti toimintaa Venäjällä, ja ne ovat ilmoittaneet vetäytyvänsä sieltä.

Vaikka käynnissä olevan sodan kaikkia seurauksia ei tiedetä, se on jo aiheuttanut käsittämätöntä inhimillistä kärsimystä ja humanitaarisen kriisin. Sodalla on pitkäaikaisia vaikutuksia geopolitiikkaan ja turvallisuuteen maailmanlaajuisesti. Se muuttaa maailman talous- ja liiketoimintaympäristöä monien vuosien ajan. Tuemme yrityksiämme jatkossakin edessä olevien haasteiden ratkaisemisessa”, toimitusjohtaja Annika Paasikivi kertoo.

Huhtikuussa 2022 Oras Investin hallitukseen nimitettiin Ruth Werhahn (Werhahn KG:n hallintoneuvoston jäsen ja TÜV Rheinland KG:n henkilöstöjohtaja) ja Heikki Westerlund (hallitusammattilainen ja riippumaton yksityinen pääomasijoittaja).

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Annika Paasikivi, Oras Invest, puh. 010 28 68 100, annika.paasikivi@orasinvest.fi

Oras Investin vuosikatsaus ja tilinpäätös 2021 ovat saatavilla osoitteessa www.orasinvest.fi.